Meistä
Isojoki-Seura – toimintaa jo vuodesta 1954
Isojoki-Seura perustettiin 8. lokakuuta vuonna 1954. Kotiseutuyhdistykset palvelevat monia tarkoituksia, mutta niistä keskeisimmät ovat paikallisen kulttuurin piirteiden esiintuominen, ylläpito sekä kehitys.
Isojoki-Seura on vuosikymmenten saatossa tehnyt yhteistyötä niin maakuntamuseon, Isojoen kunnan kuin lukuisten paikallisten yrittäjien kanssa. Työ on kannattanut, ja sen tuloksista voivat nauttia kaikki isojokiset ja Isojoesta kiinnostuneet. Mukaan mahtuu muun muassa mukavia kökkäpäiviä, museologisesti kiinnostava kotiseutumuseo sekä lukuisia tapahtumia ja luentoja.
Monelle Isojoki-Seura on kuitenkin ennen kaikkea tiivis yhteisö, jonka parissa voi pohtia kotimaisemiin kätkeytyviä tarinoita. Vanhassa pappilassa on juotu vuosikymmenten varrella monta pannullista kahvia ja ideoitu uusia tapoja säilyttää, ylläpitää ja vahvistaa isojokista paikalliskulttuuria ja historiantuntemusta.
Tunnelmia vuodelta 2021
Miltä näyttää vanha pappila? Millaisia esineitä kotiseutumuseolta löytyy? Millaista on Isojoki-Seuran arki?
Tällä videolla voit tutustua Isojoki-Seuran toimitiloihin sekä toimintaan vuonna 2021. Mukaan on mahtunut kaikenlaista talkoopuuhista kansallispukujen tuuletuspäivään. Isojoki-Seuran YouTube-kanava on linkattu videon alle.
Isojoki-Seuran historiaa
Tutustu Isojoki-Seuran vaiheisiin vuosina 1954-2014! Artikkeli on julkaistu Isojoen joulussa vuonna 2014, jolloin Isojoki-Seura juhli 60-vuotista taivaltaan. Jutun on kirjoittanut seuran sihteerinäkin toiminut Timo Herrala.
Isojoen joulu 2014: 60 vuotta kotiseututyötä – Isojoki-seuran vaiheita
60 vuotta kotiseututyötä – Isojoki-seuran vaiheita
Vuodet 1954-1956 - Perustaminen sekä museorakennuksen ja esineiden hankkiminen
Kotiseutuyhdistysten historia juontaa juurensa 1800-luvun lopulle. Samalla kun juhlimme Isojoella paikallisen kotiseutuyhdistyksen Isojoki-seura ry:n 60-vuotistaivalta, on syytä juhlaan myös valtakunnallisesti, sillä Suomen ensimmäinen kotiseutuyhdistys perustettiin Lohjalla vuonna 1894.Vuonna 1939 oli perustettu Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto, jonka tarkoituksena oli kohottaa kotiseutuhenkeä maakunnan eri osissa, lisätä alueen menneisyyden ja nykyisyyden tuntemusta sekä lisätä alueella tapahtuvaa yhteistoimintaa maakunnan kehittämiseksi. Tarkoituksena oli myös kehittää maakunnan henkistä ja taloudellista vaurastumista. Alueellamme erityisen aktiivisena maakuntaliiton edustajana toimi maisteri Väinö Tuomaala. Hänen innostamanaan maakuntaamme perustettiin lukuisia paikallisia kotiseutu- ja museoyhdistyksiä.
8.10.1954 pidettiin viime talvena puretulla vanhalla kunnantalolla Isojoki-seuran perustamiskokous. Paikalla olivat Väinö Tuomaala, Mirjam Pihlaja, S.K. Pihlaja, Unto Hautala, Kalle Savioja, Eino Pajunto ja Eero Ylikoski. Kokouksessa käytiin läpi uuden yhdistyksen säännöt ja valittiin johtokuntaan seuraavat kymmenen jäsentä. S.K. Pihlaja, Eino Pajunto, Eero Ylikoski, Viljami Pentilä, Kalle Savioja, Johannes Halkola, Kaarina Kairisto, Väinö Piikkilä, Aino Hakala ja Yrjö Ala-Opas. Varajäseniksi vaIittiin Eero Kortesniemi, Mauri Viitalähde, Paavo Mäkelä ja Vihtori Erämaa. Myöhemmin pidetyssä johtokunnan kokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Eino Pajunto, varapuheenjohtajaksi S.K. Pihlaja, sihteeriksi Eero Ylikoski ja rahastonhoitajaksi S.K. Pihlaja.
Aloitettiin aktiivinen jäsen- ja varainkeruu. Jäsenhankinnan yhteydessä pyrittiin keräämään myös museoesineitä Isojoen museota varten. Museohuoneeksi suunniteltiin aluksi Isojoen kunnan vanhaa viljamakasiinia. Johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa oli myös puhetta erityisen Isojoki-päivän pitämisestä. Kaarina Kairisto ehdotti päivän nimitykseksi “nauriinkylvöpäivää” ja ajoitusta juhannusviikolle. Kokouksen lopuksi päätettiin tiedustella myös Antti Mattilalta, jos hän myisi vanhan tuparatinsa Isojoki-Seuran museotaloksi.
Uusi yhdistys alkoi kerätä jäsenistöä, varoja ja museoesineitä. Museotiloiksi kaavailtiin kunnan viljamakasiinia, mutta Antti Mattilan omistamaa tuparatia päätettiin myös tiedustella museon tarpeita varten. Alkuinnostuksen jälkeen vuosi 1955 oli kokousten osalta hiljaista, mutta sitten aktivoiduttiinkin hurjaan toimintarupeamaan, johon sytykkeen antoi tuleva maatalousnäyttely ja sen yhteyteen suunniteltu historiallinen kulkue. Johtokunta oli koolla 27.4. ja päätti osallistua kulkueen valmisteluun ja toteutukseen. Lisäksi kiirehdittiin museorakennusasiaa. Aiemmin mainittujen rakennusvaihtoehtojen lisäksi tarjoutui ehdolle myös Yrjö Pihlajan perikunnan omistama talonpoikaistalo. Museotalo päätettiin rakentaa ja vieläpä ennen 10.-12.8. samana vuonna pidettävää maatalousnäyttelyä! Aikaa oli siis vain kolme ja puoli kuukautta. Sekä kulkuetta että rakennusasiaa varten nimettiin toimikunnat.
Useiden kokousten ja monien välivaiheiden jälkeen seura sai tehtyä kaupat Pihlajan talosta, mutta 18.6. pidetyn kokouksen pöytäkirjassa mainitaan seuraavaa: “Seuran puheenjohtaja purahutti päätään. Nyt meillä on talo, mutta mihinkä sen viemme?” Tonteista oli kolme vaihtoehtoa, joista valittiin vakavammin pohdittavaksi Vikkulan metsäpalstalla oleva kumpare Leivon kaupan takana.
Rakennusmestari Eero Kivelän johdolla toteutettiin talon purku. Tonttikauppaa edesautettiin perustelemalla omistajille, että johtokunnan sekä asiantuntijoiden mielestä tontti on museorakennukselle kaikkein paras vaihtoehto. Varmemmaksi vakuudeksi puheenjohtaja Pajunto vielä kertoi valmisteluista, että “tänään on talkoot ja museotalon hirsiä ajetaan tälle ko. paikalle, joten tämän perusteella neuvottelemme herrain kanssa kaupasta.” Perustelut taisivat vakuuttaa tontin omistajat, sille he päättivät kaupan sijaan lahjoittaa tontin museotaloa varten.
Museorakennuksen hankinta, purku, siirto ja pystytys sekä tonttiasiat saatiin hoidettua hämmästyttävän lyhyessä ajassa. Syksyllä päätettiin sitten hankkia museoon esinekokoelma Viljami Pentilältä keräysvaroin.
Tähän mennessä Isojoki-seura oli toiminut valtavalla toimintatarmolla. Ilmeisesti vuosi 1956 oli vapaaehtoistyöksi liiankin sitovaa ja uuvuttavaa. Ehkä varoja ja jäseniäkään ei kertynyt tarpeeksi. Isojoki-seuran toimintaan tuli liki 15 vuoden tauko. Tänä aikana museorakennus rapistui ja joutui arvokkaine kokoelmineen myös ilkivallan kohteeksi.
1970-luku – Uusi alku, väentuvan aika
1.9.1971 Isojoki-Seura herätettiin jälleen ruususenunestaan. Syyskokous pidettiin 22.9.1971. Valittiin uusi johtokunta, ja seuran puheenjohtajaksi Aaro Lohjansalo ja sihteeriksi Eino Wiitalähdet.
Tavoitteiksi asetettiin pappilan väentuvan tiedusteleminen museoesineiden säilyttämistä varten sekä kansanperinteen ja -musiikin tallentatninen mm. iäkkäitä henkilöitä haastattelemalla. Myös koko pappilan pihapiiri rakennuksineen todettiin vaalimisen arvoiseksi kokonaisuudeksi, Jo 1972 pohdittiin mahdollisuuksia vuokrata tai ostaa kyseinen kokonaisuus Isojoki-seuralle tai ainakin kaksi aittaa museoesineiden säilyttäiüistä varten. Vaihtoehtona oli vuonna 1956 pystytetyn museorakennuksen pikainen kunnostaminen, jotta arvokas museokokoelma ei tuhoutuisi.
Kesäkuussa 1972 keskusteltiin kokouksessa myös ensi kerran Isojoen Joulu —nimisen julkaisun toimittamisesta. Paikallisen Lions Clubin toteuttamana ideaa alettiinkin toteuttaa viisi vuotta myöhemmin. Talvella 1973 museoesineiden säilytyspaikaksi saatiin pappilan väentupa, jonne museotoiminta käytännössä samalla keskitettiin. Vuonna 1973 Eino Wiitalähdet valittiin puheenjohtajaksi ja sihteeriksi Kaarina Kairisto.
Väentuvan saattaminen museotiloiksi oli seuran keskeistä toinnintaa, samoin Viljami Pentilän museokokoelman luettelointi, mutta edelleen tunnettiin huolta vanhan museorakennuksen kunnosta. Museokokoelmaa tehtiin tunnetuksi yleisölle Isojoki-viikolla ja erityisenä kohderyhmänä olivat koululaiset, Pappila siirtyi kunnan omistukseen, kun kirkkoherra Kepolle valmistui uusi talo. Kunta suunnitteli vanhan pappilan tiloihin päiväkotia, mutta valtio ei myöntänyt lupaa hankkeen toteuttamiseen. Tämän jälkeen pappilan päärakennus oli vailla käyttöä, mistä Isojoki-seura tunsi asiasta syvää huolta.
Vuonna 1977 Isojoki-seuran puheenjohtajaksi valittiin Mirjam Pihlaja, sihteeriksi Kerttu Vanhatalo ja rahastonhoitajaksi Vilma Alakortes. Vanhan museorakennuksen kunnosta tunnettiin edelleen huolta, vaikkakin museoesineistö olikin pelastettu väentupaan. Vuodesta 1978 lähtien museo sovittiin pidettäväksi auki heinäkuun ajan joka sunnuntai klo 12-14. Myöhemmin myös juhannus lisättiin aukioloaikojen joukkoon, ja aukioloa laajennettiin jossakin vaiheessa myös elokuun puolelle.
Näinä vuosina toiminnassa näkyy myös yhä aktiivisempi osallistuminen maakunnallisiin alan teematilaisuuksiin, retkiin sekä yhteistyöhön paikallisten yhdistysten ja kunnan kanssa. 1970-luvun lopulla haettiin nouseotoimintaan valtionapua. Vuonna 1979 päätettiin ehdottaa kunnanhallitukselle, että museon tontti vaihdettaisiin pappilan tonttiin. Päätettiin myös jatkaa esineiden luettelointia. Tämä Tiina Kailan suorittanna työ saatiin päätökseen seuraavana vuonna, ensimmäisenä koko maakuntamme alueella.
1980-luku - Vanha Pappila Isojoki-seuran hallintaan
Vuonna 1981 toteutui kauan kaivattu tilusvaihto kunnan kanssa. Kunta sai Isojoki-seuran omistaman Vikkula-nimisen tilan ja vanha pappila tuli Isojoki-seuralle. Vanha museorakennus päätettiin myydä tarjousten perusteella.
Seuraavana vuonna 1982 hyväksyttiin seuran uudet säännöt. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset kotiseutujuhlat museoalueella 11. heinäkuuta.
Tuolloin Isojoen nuorisolautakunta esitti työleirin järjestämistä pappilan alueella nuorille työttömille ja kesätyötä vailla oleville 16-24-vuotiaille. Maritta Santahuhta oli ottanut myös kuvia pappilan alueesta. Näistä päätettiin teettää postikortteja myytäväksi seuran hyväksi.
Pappilan päärakennukseen suunniteltiin tuolloin niin ikään kahden huoneen kunnostusta asumista varten. Suunnitelmien teko annettiin kunnaninsinööri Valter Enqvistin tehtäväksi. Remontti toteutettiin 1984-1985. Ensimmäinen vuokralainen 1985 kunnostetussa ns. talonmiehen asunnossa oli apulaispappi Seppo Salonen perheineen. Jatkossa museorakennusten kunnostaminen vaati paljon aktiivisuutta. Välttämättömät kunnostustoimet tuli suunnitella ja toteuttaa vanhaa rakennustapaa kunnioittaen, rahoitus piti saada järjestymään ja myös kalustoa piti uusia. Samaan aikaan oli pidettävä huoli museon toimivuudesta ja esineistön kunnosta ja luetteloinnista. Ilmeisesti museonmäellä tapahtunut toimeliaisuus ja kehitys houkuttelivat kuitenkin väkeä paikalle. Vuonna 1985 todettiin, että kävijämäärä oli kaksinkertaistunut edellisvuoteen verrattuna. Nyt museolla oli vieraillut 281 henkilöä.
Toiminnan vilkkaus näkyi myös talousarvioissa: kun vuoden 1981 talousarviossa menojen ja tulojen puolella summa on alle 5000 markkaa, on se jo viisi vuotta myöhemmin yli kymmenkertainen. Keväällä 1986 Isojoki-seura osallistui Isojoki-viikolle pitämällä kirjastossa näyttelyn vanhoista valokuvista ja lehtileikkeistä. Myöhemmin päätettiin, että pappilan päärakennus on virallisesti kotiseututalo. Tätä kautta oli mm. mahdollisuus anoa enemmän avustuksia kotiseututyöhön, kulttuuritoimintaan, rakentamiseen ja korjaukseen.
Kesällä 1986 Marja-Liisa Haveri ja Elisa Kopra maakuntamuseosta kävivät tutustumassa museotiloihin ja kokoelmiin. Isojoki-seura sai runsaasti kiitosta tehdystä työstä. Erityismaininnan saivat höylät, joita Haveri piti Vaasan läänin kauneimpina, taiteellisesti hienosti valmistettuina. Kotiseututalon huoneet ryhmiteltiin kylittäin.
1990-luku - Pappilan ehostamista ja julkaisutoimintaa
Isojoki-seuran hallinnoima pappilan miljöö kohentui vuosi vuodelta. Vuokralaiset vaihtuivat, kalustoa jouduttiin uusimaan ja remontteja tekemään edelleen. Vakiintuneet käytännöt, kuten kotiseutujuhlat ja museon aukioloajat juhannuksena ja heinäkuun sunnuntaisin jatkuivat edelleen. Johtokunnassa tapahtui jonkin verran muutoksia. Vuonna 1995 julkaistiin kirja Isojoen lotat, joka oli Isojoki-seuran ensimmäinen julkaisu.
Kamreeri Mirjam Pihlajan kuoltua puheenjohtajaksi valittiin Esko Hernesharju, joka oli paikkakunnallamme mukana oikeastaan kaikessa ja erityisesti perinteen keruussa ja kotiseututyössä. Hänellä oli kiinteät siteet myös maakunnallisiin toimijoihin, ja Isojoki-seuran historiassa hän oli aktiivisimmin Isojoen ulkopuolella pidettyihin historiaa ja perinnettä koskeviin kokouksiin ja tapahtumiin osallistunut kotiseutuaktiivi. Ansioistaan hänet palkittiin aikanaan kotiseutuneuvoksen arvonimellä.
1990-luvun lopulla muotiin tullut murreinnostus näkyi seuran toiminnassa siten, että vuonna 2000 kotiseutujuhIan ohjelmassa oli murrekäräjät, joihin osallistui puhujia useista Suupohjan kunnista. Perinteisistä juhlaohjelmista mainittakoon vihdantekokilpailu. Vihdat myytiin yleisölle seuran varojen kartuttamiseksi.
Kuva: Isojoki-seuran väkeä siivouskökän kahvitauolla toukokuussa 2002.
2000-luku - Väentuvasta upeaksi museoksi
Vuonna 2002 seuran sihteerinä aloitti Timo Herrala ja rahastonhoitajana Irma Teikari. Tuona vuonna jatkettiin myös museoesineiden luettelointia. Nuorten työllistämiskampanjan avulla työhön saatiin opiskelijat Mari Laine ja Anne-Mari Ojala. Työhön heidät perehdytti maakunta- amanuenssi Risto Känsälä.
Toukokuussa 2002 romahti yllättäen väentuvan sisäkatto, mikä aiheutti ylimääräistä siivoustyötä kotiseutuaktiiveille ja korjaustöitä timpureille. Talkoissa oli kuitenkin mukavaa ja erityisesti pölyyntyneiden kanssakökkääjien katselu herätti hilpeyttä. Luetteloijat jatkoivat edelliskesänä kesken jäänyttä luettelointityötåån. Uuden vuosituhannen alkupuolella uusittiin myös sekä kotiseututalon että väentuvan vesikatot.
Vuonna 2003 Kaija Niiranen teki maalaus- ja korjaustöitä sekä väentuvassa että kotiseututalossa. Apuna hänellä olivat kesätyöläiset Laura Väliviita ja Anne-Mari Ojala. Samana vuonna valnnistaudulliin jo iuhlavuotta varten teettämällä Esko Hernesharjun suunnittelemat Isojoki-seuran viirit.
Vuosi 2004 olikin juhlavuosi. Seuran 50-vuotisjuhlaan saatiin juhlapuhujaksi kansanedustaja Susanna Haapoja. Myöhemmin osallistuttiin aktiivisesti myös rukiinleikkuukilpailuihin ja -talkoisiin. Maakunnallisessa aittaankopistelukisassa pronssille ylsi Isojoen edustaja Olli Lahtinen.
Vuonna 2005 seuran sihteeriksi valittiin Helvi Viitalähde. Rakennusten hoidossa ja kunnossapidossa keskityttiin museorakennukseen. Maakunta-amanuenssi Risto Känsälän neuvosta tilattiin rakennuskonservaattori Sari Tallgrenilta korjaussuunnitelma ja kustannusarvio. Tämän pohjalta alan opiskelija Sirkku Ylikoski aloitti korjaustyöt.
Myöhempinä vuosina työtä on jatkettu, ja aktiivisia kunnostajia on löytynyt usein yhdistyksen sisältä ja sen lähipiiristä. Kunnostustöissä on hyödynnetty edelleen myös alan ammattilaisia, joista mainittakoon ensimmäinen isojokelainen rakennuskonservaattori Krista Lintula. Tiloja on ennallistettu rakentamalla väliseiniä purettujen tilalle, palauttamalla väentuvan takaikkuna paikalleen ja takkauunia korjaamalla. Väliaikaiset tukirakenteet on purettu, ja tuloksena on toimiva, ajatukset tuvan historiaan houkutteIeva kokonaisuus. Myös päärakennus eli kotiseututalo on kokenut ehostusta sekä ulkoa että sisältä.
Osa väentuvasta suunniteltiin näyttelytiloiksi, jossa on toimintaa varten seinäkkeitä ja vitriinejä. Perusnäyttelyä on suunniteltu ja toteutettu maakunta-amanuenssi KänsäIän johdolla, ja nyt se alkaa olla esittelykunnossa.
2010-luku - Perusnäyttelyllä historia tutuksi
Vuonna 2010 Isojoki-seuraa kohtasi menetys, kun puheenjohtaja, kotiseutuneuvos Esko Hernesharju menehtyi yllättäen 23.6.2010. Tämän jälkeen puheenjohtajana on jatkanut talousneuvos Mauno Tyynismaa, jonka yhteydet Isojoki-seuraan ovat olleet kiinteät vuosikymmenten ajan. Vuodesta 1971 alkaen hän toimi toisena tilintarkastajana vuosikymmenien ajan ja tärkeänä linkkinä Isojoki-seuran ja kunnan välillä.
Uutena rahoitusmuotona Isojoki-seura käytti Ely-keskukselta saatava hankerahoitusta. Hanke kohdistui kotiseututaloon vuosille 2013-2014, ja rahoitusehtoihin sisältyi velvoite tehdä osa kunnostustoimista talkootyönä. Kun ottaa huomioon, että samaan aikaan entistettiin väentupaa ja suunniteltiin näyttelyä, ovat nämä viime vuodet olleet varsin työntäyteisiä.
Isojoki-seura on kyennyt toteuttamaan kotiseututyötä vuosikymmenien saatossa hienolla tavalla. Vuosikymmenien kuluessa on koettu suuria haasteita, mutta myös valtavia työvoittoja. Näennäisesti työ on ollut hiljaista, hidasta ja osin myös näkymätöntä. Vanhan pappilan pihapiiri, rakennukset ja kokoelmat sekä juuri valmistunut näyttelykokonaisuus osoittavat kuitenkin, että Isojoella keskeisellä paikalla ikihongikon keskellä on todellinen helmi, jota on vaalittu sisulla ja sydämellä meille ja tuleville sukupolville.
Isojoki-seurassa on viime vuosikymmenien aikana ollut velvollisuudentuntoista, kotiseudun perinnettä ja historiaa arvostavaa, korkeaan ikäänsä nähden energistä, sisukasta, taitavaa ja viisasta väkeä. Sen lisäksi Isojoen kunta on suhtautunut Isojoki-seuran hankkeisiin ja toimintaan myötämielisesti antaen rahallista tukea. Usein eri alojen ammattilaiset ovat käyneet tekemässä korjauksia ja suunnitelmia seuran talouden kannalta edullisesti, jopa kökkätyönä. Lisäksi museovirasto ja kotiseutuliitto ovat tukeneet toimintaamme. Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo on valvonut, ohjeistanut ja toteuttanutkin kotiseutuyhdistyksemme toimintaa. Yhteistyö ja oma aktiivisuus on tuottanut hyvää tulosta.
Jälkeenpäin ajateltuna on pidettävä myös viisaana ratkaisuna sitä, että kotiseututalon pääty remontoitiin vuokraasunnoksi. Asuttu talo on tehnyt museomiljööstä elävän, ja varmasti tästä syystä olemme säästyneet myös ilkivallalta. Vuokralaisena viimeiset 10 vuotta ollut Eija Erämaa on pitänyt pihapiiristä ja puutarha-alueesta hyvää huolta.
Puheenjohtajat:
Eino Pajunto, Aaro Lohjansalo, Eino Wiitalähdet, Mirjam Pihlaja, Esko Hernesharju ja Mauno Tyynismaa.
Sihteerit:
Eero Ylikoski, Eino Wiitalähdet, Kaarina Kairisto, Kerttu Vanhatalo, Timo Herrala, Helvi Viitalähde.
Rahastonhoitajat:
S.K. Pihlaja, Vilma Alakortes, Irma Teikari ja Elvi Forsby.
Timo Herrala. Isojoen joulu 2014. 58 – 63.
Liity mukaan!
Myös uudet jäsenet ovat tervetulleita yhdistykseemme.
Liittyä voit maksamalla jäsenmaksun Isojoki-Seuran tilille sekä laittamalla maksutietoihin “Jäsenmaksu”
Jäsenmaksu vuodelle 2025 on 10€. Voit maksaa jäsenmaksun tilille:
- FI60 4721 0010 0144 88 (POP Pankki)
- BIC POPFFI22
Laita maksun tietoihin “Jäsenmaksu 2025”.
(Jos maksat samalla jonkun muunkin jäsenen maksun, laita maksun tietoihin myös hänen/heidän nimensä.)